Tietoa alueesta

Päivitetty 16.12.2012.


Avaa kartta isompana »

Karvio-Lepikkomäki

Pohjois-Heinäveden alueen keskuspaikaksi on muotoutunut Karvion alue. Koko seudun kehitykselle on ollut merkittävää kanavien ja vesireittien rakentaminen ja käyttö.Viime vuosisadan alusta alkaen säännöllinen laivaliikenne on ollut kesäisin lähes jokapäiväistä Kuopio-Savonlinna reitillä. Nykyään Karviossa sijaitsee mm. kauppa, koulu, jakeluasema, lomakylä, leirintäalue ja tilausravintolana Karvion Kievari. Kuntoutus-, koulutus- ja asuntosäätiö on rakennuttanut toimintakeskuksen Karvion kaupan viereen. Kesäteatteri on toiminut harrastajavoimin. Ulkoliikuntapaikka valmistui vuonna 2010 Karvion koululle, johon kuuluu monipuolinen urheilukenttä ja jääkiekkokaukalo.

Varistaipale

Toinen Pohjois-Heinäveden kylistä, jonka kehitykseen ja tunnettuuteen on ratkaisevasti vaikuttanut vesireitti ja siihen rakennetut kanavat, on Varistaipale. Kyläläisten yhteisin ponnistuksin on toteutettu kyläranta ja myös uusi sauna on valmistumisvaiheessa. Kesäisiä tapahtumia rannassa ovat kylän kokoontumiset ja ekumeeninen kesäkirkko. Varislammen kiertävä yli kilometrin mittainen pitkospuupolku on ainutlaatuinen kokemus luostarivaeltajille ja muillekin vaeltajille. Tunnettu kesätapahtuma on jokakesäinen puistokonsertti kanavapuistossa.  ”Naiset nipunlaskussa”-tapahtuma on järjestetty vuosina 2004 ja 2007. Varistaipale on valittu Etelä-Savon Vuoden kyläksi vuonna 2004.

Palokki

Kunnan pohjoisin kylä on Palokki. Se sijaitsee runsaat kolmekymmentäviisi kilometriä kuntakeskuksesta. Kylällä on hyvin tunnettu historia, joka juontaa juurensa jo 1800-luvulle. Uuden tunnettavuuden Palokin kylään toi Lintulan luostarin perustaminen ja nunnien muutto 1940-luvun lopulla Venäjältä Suomeen. Luostarissa vierailee noin 30 000 henkilöä vuodessa. Vesiliikennettä palvelee laituri, josta moni matkailija poikkeaa kesäisin luostariin ja Ronttopuistoon, joka toimii kesäaikana kahvilana.

Suurmäki

Suurmäen ja Papinniemen kylät muodostavat Suurmäen. Koko alueen kehitykseen tuli vahva leima jo noin 60 vuotta sitten. Valamon luostari alkoi kehittyä vilkkaaksi matkailukohteeksi. Valamon luostari harjoittaa nykyään monipuolista ja tasokasta palvelutoimintaa. Luostarin yhteydessä toimii muun muassa opisto, kirjasto, museo ja hotelli. Toinen merkittävä laitos palvelun tuottajana on Leväniemi-säätiö, joka on erikoistunut kehitysvammaisten hoiva- ja huolenpitopalveluihin.

Lajunlahti

Lajunlahdessa toiminta on keskittynyt alueella aktiivisesti toimivan Kohmansalon metsästysseuran ympärille, joka järjestää erilaisia tapahtumia. Myös Lajunlahden seudun asukkaat ovat aktiivisesti mukana koko alueen toiminnassa. Lajunlahden alueella on paljon vapaa-ajan asukkaita.

Petruma

Petruma on Pohjois-Heinäveden kylistä on väestömäärältään pienin (65 asukasta). Alueella on kuitenkin monimuotoisia hevostiloja, joilla on ravi- ja ratsastustoimintaa. Väestömäärään nähden alueella on paljon monipuolista yritystoimintaa ja etenkin nuoria sekä keski-ikäisiä yrittäjiä. Petrumalla on myös paljon vapaa-ajan asukkaita.